Tässä postauksessa tulee olemaan paaaaljon kuvia.

 

P_20161217_221836_1_p.jpg

 

Tuo lause on minusta osuva.

 

Edwin on saanut pari uutta lempinimeä. Esimerkkinä Boheemi ja Vinski. Boheemi kuvailee ainakin sitä ainakin todella hyvin. Eviä puolestaan sanotaan joogaavaksi koiraksi. Sen nukkuma-asennot on välillä aika hauskoja.

Kävin Evin kanssa pitkällä lenkillä. Evi kahlasi mahaa myöten lumessa puolet matkasta nuuhkimassa jänistenjälkiä vaikka nenän edessä oli aurattu tie. Olen joskus miettinyt mitä tapahtuisi jos se näkisi jäniksen. Varmaan juoksisi karkuun.

 

P_20161217_221909_1_p.jpg

 

Kävimme isäni naisystävän vanhempien luona ja olimme siellä sunnuntain ja maanantain. Olisin voinut olla siellä vaikka viikon. Ruokaa sai ainakin vähän liikaakin. Eniten tykkäsin lanttulaatikosta:-)

 

P_20161217_222312_1_BF_p.jpg

Otin joskus aikaa sitten kuvan unisiepparistani. Päätin lisätä sen tänne:-)

 

P_20161217_222334_1_BF_p.jpg

 

Ja vihdoinkin onnistuin laittamaan tänne kuvia jouskastani! Olen saanut isoveljeltäni ampimataustaksi sopivan styrox-levyn. Olen ampunut aika innokkaasti parina viime päivänä ja osun melkein aina,jos ammun reilun viiden metrin päästä:-)

 

P_20161217_222422_1_BF_p.jpgP_20161217_222543_1_BF_p.jpgP_20161229_201250_1_p.jpg

 

Olen jo kauan vihannut Legolasin suitsia ja sain isältäni tätini perintöön kuuluneen laatikon,jossa oli koruja. Siellä oli aika paljon irrallisia ikivanhoja helmiä,joita käytin suhteissa. Legolas näyttää aikamoiselta arabiprinsessalta:-)

P_20161229_201307_1_p.jpg

 

Äiti sai vähän sätkyn kun kuuli että helmet olivat niitä mitä olivat. Toivottavasti ne eivät ole kovin arvokkaita. Tiedän vain että ne ovat 1800-luvulta......

 

 

Heidi