Ei ole tullut vain kirjoiteltua,en vain tiedä miksi.

Vaikka en ole kirjoitellutkaan tänne,olette silti jaksaneet käydä katsomassa,, ilahduin todella paljon kun huomasin:)

Elämä on suistunut aika pahasti raiteiltaan.Vanhempani erosivat.Asun nyt äitin luona. Olemme muuttaneet.Olen hankkimassa jossain vaiheessa pari seeprapeippoa.Täytin 12. Sain kaksi kissa.Välit kavereiden kanssa poikki.Kaikki on niin ERILASTA...

Mutta,yhdestä lauseesta on ollut minulle apua.

Mikä on tullakseen,tulee ja me kohtaamme sen pystypäin silloin kun se tulee..

Siihen on niin hankala tottua. Tavallaan olen sopeutunut tähän kaikkeen,mutta kaikki on silti niin erilaista,ettei siihen voi tottua tuosta vaan. Mutta,taidan kuitenkin mieluummin puhua niistä asioista jota ovat suunnilleen reilassa:)

Minulla on siis kaksi kissaa. Ne ovat jo aika vanhoja,mutta sitä ei todellakaan huomaa.Ne ovat samasta paikasta,Tahko Areena-ratsastustallilta,joka lopetti. Sen ratsastustallin omistaja,jossa nyt käyn,otti kissat väliaikasesti ja sitten ne tulivat meille.

Toisen kissan,Simonin sain ensin,syntymäpäivänäni,eli siis 3.9.2016. Sanon Simonia yleensä Simbaksi. Simba on aivan valkoinen,ja aika iso.

 Simba on siis jo 17,mutta aika nuorekas. Se tykkää olla ulkona,mutta viettää talvella aikaa aika paljon sisällä. Simba sopeutui uuteen kotiin todella hyvin,se oli heti kuin kotonaan,ja samana päivänä kun se tuli,se meni jo ulos,ja tuli takaisin kutiin kun oli reissunsa heittänyt. Se on myö todella lempeä,ja rakastaa huomuota ja silittelyä.

P_20160921_141626_1_p.jpg 

Pumba on pieni harmaa kissa. Vähän arempi,ja viettää aika paljon aikaa meidän kukapöydän takana,mutta illalla tulee aina siliteltäväksi,tai seurailee talon tapahtumia turvallisesti sängyn alta. Ulos Pumba ei ole nokaansa näyttänyt,mutta olen kuullut että se saattaisi olla joskun parikin viikkoa reisussa.Pumba tuli meille vasta viime lauantania,kun kävin ratsastamassa.Kun hain Pumban,se oli jo sopeutunut edelliseen paikkaan,ja Ei ollut kovinkaan aristelija,ja tuli mielellään ihmisten luokse.Huomiosta Pumbakin tykkää paljon:) Pumba on leikattu uros,niin kuin Simbakin,ja myös 17:)

P_20160921_141813_1_p.jpg

Evi on kissoista kauhuissaan.Se on valtavan mustasukkainen,kun kissoja silittelee,mutta perääntyy ihan mielellään,kun kissat sähisee sille. Joskun se haukkuu nille,ja pomppii ja loikkii vähän lähemmäs,mutta jos kissa vähänkin liikahtaa,se otta mahtavan loikan kauemmas. Kissat ei siitä välitä,katsoo vain ylimielisesti. Evi oli ihan okei,kun kissoja oli yksi. Mutta sitten kun niitä on KAKSI!!!!! Se on jo Eville liika. Sen puolesta ne vois painua sanonko minne....

Sitten ne seeprapeipot vielä.

Olen jo kauan halunnut jotain lintua. Niin kauan kuin voin muistaa. Olen tullut siihen tulokseen että seeprapeippo olisi minulle paras. Helppohoitoinen,elää vain 15-16 vuotta,nimittäin esimerkiksi harmaapapukaija elää yleensä 80-90 vuotta. Se olisi jo liian kauan,sillä jos otan jonkin lemmikin pienenä,haluaisin pitää sitä koko sen elämän ajan. En tiedä,milloin linnut otan,mutta jonkin aikaa siihen vielä menee,sillä laskin,että sellaisten hankkimisseen tarvitsen n. 50 euroa,ja minulla on vasta viisi....

Sitten piti laittaa vielä tämä kuva,koska se on niin kaunis:)

P_20160611_195540.jpg

No,nyt en enää keksi oikein enää muuta,kuin että tulen taas bloggaamaan varmaan useammin,:)

 

Adios!

Heidi