Päätin tästä lähtien kirjoittaa blogiin enemmän tavallisesta elämästäni. Tänään aiheena ovat,,,,kirjat.Käytiin isän kanssa kuopiossa,ja minulla oli kirja kädessä jopa ikeassa. Kuljin puolisokkona,ja seurasin isän askelten ääntä,kuin unessa. Välitän suunnilleen vain jännityskirjasta,pienimuotoinen fantasia ja sfici. Hevoskirjoista en paljon perusta,mutta muutama harva on saanut hyväksyntäni. Minulla on todella hyvä mielikuvitus. Huvittelen usein kuvittelemalla tarinoita,ja lopulta syvennyn siihen niin,että näen kuvittelemani tapauksen ihan elävänä mielessäni. Sitten joskus ärsyttää,kun vaikka äiti särkee transsini(niin ainakin sitä itse nimitän,mutta sanon sitä myös lumoukseksi) ja pyytää tyhjentämään tiskikoneen. Niin on käyny aika usein. tarvitsi vain lukea kirja tripodien aika,viimeinen tukikohta,alkoi jo mieleni pursuta ajatuksia metallihäkkyröistä,jotka valtaavat maailman. Onneksi sellaista ei vielä ole tapahtunut. No,sitten keppariasiaa. Olen tekemässä uutta suutonta heppaa,todella omalaatuista. En aio sittenkään myydä sitä tekelettä,joka on ollut hyllyllä jo jonkin aikaa. Siitä tulee todella omalaatuinen,sillä on koukeroisia valkoisia läiskiä. Ostin kirpputorilta suklaanruskeaa mohairia,valkoista venezia- lankaa,ja musta-harmaa-valkoista lankaa. Monivärinen lanka tulee laikukkaale hepalle,jonka nimeksi tulee Rascar Capac,Hän Joka Vapauttaa Taivaan Tulen. Myönnän kyllä,tosi kumma nimi. Sen kutsumanimi on Hämy. Rotu on varmaan issikka.Nimen sain tintti-elokuvista. No,sitten kuvia:

 

P3040028%5B1%5D.jpg

Tummanriskea lanka,jonka ostin markkinoilta. Minulla on ollut aina pula ruskeasta langasta,joten nyt riittää takuulla joksikin aikaa. Lanka on tummempaa,miltä näyttää.

P3040024%5B1%5D.jpg

Vasemmalla venezia lanka,keskellä suklaanruskea mohair,ja oikealla joku lanka,jonka nimeä en tiedä:)

P3040029%5B1%5D.jpg

Hämy:)

P3040030%5B1%5D.jpg

Hämyn toinen puoli:)

P3040031%5B1%5D.jpg

Sen niska..

P3040032%5B1%5D.jpg

ja vielä tällänen kuva:)

P3040025%5B1%5D.jpg

Kirja,joka minulla on kesken:)    (Tosi hyvä) 

 

P3040022%5B1%5D.jpg

Kurjoja,kirjoja ja......Kirjoja. Tuolta näyttää kirjakaappini,ja kaikki ovat omiani..... ja lisää on tulossa:) Onkohan vähän lähteny lapasesta,,,,,mitä luulette?

 

Adios amigos! (jos tässä nyt on vielä kavereiksi keretty tulla..)     :)

 

Heidi